|
APTEEKKIESITTELY
 Etelä-Kaarelan apteekki perustettiin Kannelmäen uuteen ostoskeskukseen v. 1959. Apteekin virallinen avajaispäivä oli 28.12.1959. Vuoden 1982 syyskuussa apteekin apteekkioikeus myönnettiin proviisori Anita Oksaselle, joka aloitti toiminnan 7.1.1983. Uuden apteekkarin johdolla Etelä-Kaarelan apteekki siirtyi ATK-aikaan vuonna 1984. Alueen asukasmäärän moninkertaistuessa alkoivat tilat käydä ahtaiksi niin henkilökunnalle kuin asiakkaillekin. Apteekkitilojen laajeneminen viereisiin liiketiloihin valmistui 1992, jolloin apteekin pinta-ala kasvoi lähes 400m2:iin. Vuoden 2002 syksyllä apteekki modernisoitiin ja siinä yhteydessä saatiin uudet, nopeat tietokoneet. Niiden avulla pystytään palvelemaan asiakkaita entistä joustavammin ja paremmin. Joulukuussa 1987 avattiin Etelä-Kaarelan apteekin sivuapteekki Malminkartanossa. Vaikka Malminkartanosta sittemmin on kadonnut liikkeitä ja pankkeja, apteekkia aina tarvitaan.
Etelä-Kaarelan apteekin henkilökuntaan kuuluu apteekkari, proviisoreita, farmaseutteja, farmanomi ja teknisiä henkilöitä. Heidän lisäkseen henkilökuntaan kuuluu vaihteleva määrä osa-aikaisia työntekijöitä, lähinnä opiskelijoita.
 Malminkartanon sivuapteekissa työskentelee apteekin hoitajan lisäksi yksi henkilö.
APTEEKKARI
Apteekkari on apteekin omistaja ja itsenäinen ammatinharjoittaja, joka henkilökohtaisesti vastaa apteekin toiminnasta ja taloudesta. Apteekkarilla on pitkä ja monipuolinen kokemus lääkehuollon eri tehtävistä. Koulutukseltaan apteekkari on vähintään proviisori.
PROVIISORI
Proviisori toimii apteekissa esimiestehtävissä. Hän vastaa mm. asiakaspalvelun sujuvuudesta, laadunvalvonnasta ja on tukena ongelmatilanteissa. Proviisori toimii myös apteekkarin sijaisena apteekkarin loman aikana. Proviisorin tutkinto on ylempi korkeakoulututkinto.
FARMASEUTTI
Apteekin suurin työntekijäryhmä on farmaseutit, joiden tärkein työtehtävä on asiakaspalvelu. Farmaseutti vastaanottaa reseptit, luovuttaa asiakkaalle reseptilääkkeet, antaa lääke- ja itsehoitoneuvontaa sekä suorittaa lääkkeenvalmistusta. Farmaseutin tutkinto on alempi korkeakoulututkinto.
FARMANOMI
Farmanomi on opiskellut ammattikoulussa; uusia farmanomeja ei enää kouluteta. Farmanomi saa myydä itsehoitolääkkeitä ja ottaa reseptejä vastaan, mutta ei saa toimittaa reseptilääkkeitä eikä antaa lääkeneuvontaa.
LÄÄKETYÖNTEKIJÄ
Lääketyöntekijän tutkinto korvaa aikaisemman farmanomin tutkinnon. Lääketyöntekijä ei voi osallistua asiakaspalveluun muutoin kuin kassalla. Hänen työnkuvaansa kuuluu mm. varastonvalvonta ja erilaiset ATK-työt (esim. reseptin kirjoitus). Uuden tutkinnon -lääketyöntekijät valmistuvat farmanomeiksi, mutta heillä ei ole ”vanhan” farmanomin oikeuksia.
TEKNINEN APULAINEN
Teknisellä apulaisella ei ole farmaseuttista koulutusta, vaan hän saa tarvitsemansa koulutuksen työpaikalla. Tekninen apulainen voi avustaa farmaseuttia lääkkeenvalmistuksessa esim. pakata valmistettua mentolirisiiniöljyspriitä pulloihin. Tekninen apulainen voi toimia kassalla, eikä hänkään saa antaa lääkeneuvontaa.
|